Travel Blog

reissu

View Full Blog
54

Vang Vieng, Laos

March 13, 2010 – March 15, 2010

Vang Vieng on taatusti Laosin kuuluisin matkakohde, ja sattui myös sopivasti omalle reitilleni. Tällä kertaa säästän kuitenkin kirjoitusvaivaani ja annan vierailevien tähtien kertoa olennaiset asiat. Tubeilua Vang Viengissä pidetään joissakin piireissä suorastaan jonkinlaisena backpackerin aikustumisriittinä tai kasteena. Tulipa sitä tietysti itsekin kokeiltua ja täytyy sanoa että aivan maailmanluokan rentoutumista oli edelleenkin tarjolla, vaikka turistien määrä kaupungissa on viimeisen 5v aikana varmasti kasvanutkin eksponentiaalisesti. Ensimmäiset 15-20min matkasta on täynnä joenrantabaareja, ja monet jumahtavatkin näihin niin pitkäksi aikaa että eivät ennen pimeää juuri pidemmälle selviäkään. Baarirytäkän jälkeen seuraa kuitenkin äärimmäisen rauhallinen osuus jossa muita ihmisiä ei juuri näkynyt, ja saattoi vain antaa virran viedä. Tähän aikaan vuodesta joen vesi oli todella matalalla ja virtaus siten varsin heikko, joten kyyti oli todellakin varsin leppoisaa. Mahtaavaa tekemistä tarjoavat myös rannoilta löytyvät keinut ja liukumäet, jotka ehdottomasti olivat kaikkien mustelmien arvoisia joita muutamasta metristä veteen tippuminen saattaa aiheuttaa. Itse kaupunki tuntuu elävän nykyään täysin turistien ehdoilla, pääkadut koostuvat pelkästään matkatoimistoista, ravintoloista ja internetkahviloista. Melkeinpä kaikki ravintolat näyttävät non-stoppina Frendejä, Simpsoneita tai Family Guyta, ja moni kuluttaakin päivänsä näissä paikoissa halpaa Beerlaoa (jolla muuten on maassa n. 99% markkinaosuus) siemailemalla ja sarjoja yytsimällä. Ihan leppoisaa puuhaa kyllä, ei voi vastaankaan väittää. Ei-niin-suuri-salaisuus on myös monien ravintoloiden "Special menut", jotka tuovat kaupunkiin oman osansa kaikennäköisistä elämäntapahipeistä ja muista suuren totuuden etsijöistä. Riku voikin jatkaa tästä. Huumausainelait ovat Laosissa erityisen tiukat, mutta poliisit tienaavat niin hyvin hallussapitosakoista, että tyhmäähän se olisi lypsävää lehmää tappaa ja ratsata aineita jakelevat ravintolat. Ettäpä näin, mikäli hakee leppoisaa jumittelua ja yöelämää niin Vang Vieng on tähän varmasti yksi Laosin otollisimpia paikkoja. Muutoin kaupunki alkaa olemaan jo niin uskomattoman täynnä väkeä, että tubeilun jälkeen ei paljoa menetä vaikka jatkaisikin melko pikaisesti matkaa. Itselläni oli tässä kohtaa vuorossa n. 62 tunnin kotimatkan aloitus, ensimmäiseksi Vientianen kautta yöjunalla kohti Bangkokia. -Petteri P.S. Ei, en kokeillut.
photoView

Go to

Blog home